Yksi ilta, kaksi show’ta – upeat Samuli Edelmann ja Ilta (soolo) esiintyvät Uittoareenalla keskiviikkona 12. elokuuta 2026!
Samuli Edelmann on poikkeuksellinen omaa tietään kulkeva tulkitsija, jonka laaja-alainen repertuaari taidelevyistä pop-musiikkiin löytää poikkeuksetta tiensä suomalaisten sydämiin. Edelmannin mittavan uran merkittäviin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Sininen sointu, (Sinä olet) Aurinko, Peggy, Jos sä tahdot niin -duetto Jipun kanssa, Tähtipölyä, Miten ja miksi, Armaan läheisyys sekä Vesa-Matti Loirin kanssa duetoitu Tuomittuna Kulkemaan. Edelmannin uusin single Kaksi tuntematonta julkaistiin lokakuussa 2025.
Utran Uittoareenalla kuullaan Edelmannin rakastettuja lauluja luottopianisti Matti Paatelman ja saksofonisti Jukka Perkon säestämänä Edelmannin kesän ainoassa Joensuun konsertissa.
*
Virtuoottinen Ilta hurmasi suomalaiset laulamalla kertosäkeen Cheekin hittikappaleessa Sillat. Syyskuussa 2020 debyyttialbuminsa Näitä hetkiä varten julkaissut artisti voitti Vuoden tulokas -palkinnon Iskelmä Gaalassa, ja sai albumilla myös ensimmäiset Emma-ehdokkuutensa.
Ilta osallistui vuonna 2021 Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella Kelle mä soitan sijoittuen kolmanneksi. Kappale on striimannut tuplaplatinaa, ja nousi parhaimmillaan radiolistan sijalle kahdeksan ja Spotifyn Top 50 -listalla sijalle kolme. Iltan toinen albumi Mä oon vaan ihminen julkaistiin syyskuussa 2023 ja se striimasi ennakkoon kultaa. Syksyllä 2023 Ilta oli yksi supersuositun Elämäni biisi -ohjelman solisteista ja 2024 hän osallistui Vain elämää -ohjelmaan, josta repertuaariin jäivät hitit Kiire ja Tässä talossa.
Iltan ääni on koukuttava ja hänen musiikkinsa uhkuu iloista elämänasennetta ja samaistuttavia sydänsuruja.
Ilta valmistelee parhaillaan kolmatta pitkäsoittoaan, jolta on saatu maistiaisina singlet Valintojen valtakunta sekä En mieti sua. “Mun biiseissä kuuluu rehellisyys, raakuus ja elämän monimutkaisuus. Haluan, että mun musiikki auttaa ihmisiä menemään läpi eri elämän vaiheiden ja herättää kysymyksiä. Vaikkei mun laulut aina antaisi suoria vastauksia, ne toivottavasti auttaa pohtimaan elämää. Tuleva albumi on kuin matka, jossa yhdessä kuulijoiden kanssa yritetään ymmärtää elämää vähän paremmin”, Ilta kommentoi tulevaa albumiaan.
AIKATAULU
- Uittoareenan portit aukeavat klo 18.
- Iltan konsertti alkaa klo 19.
- Samuli Edelmannin konsertti alkaa klo 20.30.
- Esiintyjien välissä on väliaika.
Liput 48 €/hlö. Konsertti on K18, mutta alaikäiset ovat tervetulleita tapahtumaan täysi-ikäisen huoltajan seurassa. Alaikäisille on varattu rajallinen määrä paikkoja. Jokaisella konserttikävijällä tulee olla oma lippu.
Ruokailu
Nauti keikkakokemuksesta entistä enemmän ja varmista paikkasi herkullisen ruoan äärestä. Ruokailu alkaa 2 tuntia ennen esitystä ja ruokailun ennakkomyynti päättyy vuorokausi ennen tapahtumaa. Ilmoitathan erikoisruokavaliostasi etukäteen.
Grillivihannessalaattia, fetaa ja balsamisiirappia (L,G)
Srirachalla maustettua broileri-perunasalaattia (VEG,G)
Villikala-kvinoasalaattia ja sitrusvinaigretteä (M,G)
Marinoituja oliiveja ja kaprista, mehustettua tomaattia ja basilikaöljyä (VEG,G)
Keittiön aurinkopikkelssiä kurpitsasta, porkkanasta ja appelsiinista (VEG,G)
Gyros Possua, pitaleipää, rapeita vihanneksia maakunnasta ja maailmalta, lipstikalla maustettua tzatsikia ja maalaisranskalaisia(L)
Vegaaneille tofu-gyros, pitaleipää, rapeita vihanneksia maakunnasta ja maailmalta, lipstikalla maustettua kaurajogurtti-tzatsikia ja maalaisranskalaisia (VEG)
Ohukaiset hunajakermavaahdolla ja viherpippuri-mansikkahillolla (L)
Unison Coffee paahtimon kahvia, teetä
Ruokailun hinta 36 €/hlö.