Unohtumaton oopperailta tiistaina 11.8.2026 täynnä suuria tunteita

Astut maailmaan, jossa intohimo, kohtalo ja kauneus kohtaavat. Tämä oopperailta tuo lavalle rakastetuimmat sävelmät suurilta mestareilta – Giuseppe VerdiGiacomo PucciniPjotr TšaikovskiWolfgang Amadeus Mozart ja Georges Bizet.

Illan ohjelmassa kuullaan oopperamaailman sykähdyttävimpiä aarioita ja koskettavia duettoja – musiikkia, joka hehkuu suuria tunteita, dramaattista voimaa ja herkkää kauneutta. Luvassa on rakkautta ja kohtaloa, iloa ja intohimoa, valoa ja varjoa – koko oopperan tunneskaala yhdessä illassa.

Illan tulkitsijoina loistavat:
Silja Aalto – sopraano
Juha Kotilainen – baritoni
Risto Piirainen – tenori

Orkesterina toimii:
Kemal Achourbekov, Ville Kivivuori ja Huba Hollókői

Ensiesiintymisensä Joensuussa tekevä sopraano Silja Aalto on hurmannut yleisöjä kotimaassa ja kansainvälisesti lämpimällä, lyyrisdramaattisella äänellään. Hänen keskeisiin rooleihinsa kuuluvat mm. Mimì (La Bohème), Elsa (Lohengrin) ja Leonora (Trubaduuri), hän on esiintynyt mm. Estonia teatterissa, Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla. Aalto voitti Toivo Kuula -laulukilpailun (2016) ja saavutti 2. sijan kansainvälisessä Elisabeth Connell -kilpailussa (2017). Vuonna 2026 hän debytoi Sentana Wagnerin Lentävässä hollantilaisessa Rouenin oopperassa saaden loistavat arvostelut. Aalto esiintyy kesällä Madama Butterflyn nimiroolissa Savonlinnassa, elokuussa hän laulaa Straussin Neljä viimeistä laulua London Symphony Orchestran solistina Mikkelin musiikkijuhlilla.

Baritoni Juha Kotilainen on arvostettu ja monipuolinen oopperalaulaja, joka on esiintynyt säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä useissa Euroopan oopperataloissa. Hän on tulkinnut kymmeniä keskeisiä baritonirooleja ja ollut mukana useiden suomalaisten nykyoopperoiden kantaesityksissä. Kotilainen on tehnyt yhteistyötä mm. Esa-Pekka Salosen ja Sir Antonio Pappanon kaltaisten huippukapellimestareiden kanssa.

Joensuulaisille hyvin tuttu tenori Risto Piirainen on pitkän linjan esiintyjä, joka on laulanut ooppera- ja kuorotehtävissä mm. Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla. Hänet tunnetaan varmasta ja kauniisti soivasta äänestään sekä vahvasta tulkinnastaan. Klassisen ohjelmiston lisäksi hänen repertuaariinsa kuuluu italialaisia lauluja sekä Olavi Virran ja Georg Otsin tunnetuksi tekemiä sävelmiä.

Hän on suorittanut opintoja Milanon konservatoriossa, jossa hänen opettajanaan toimi Monica Bozzo. Tampereella Riston opettajana toimi Seppo Ruohonen.

AIKATAULU

  • Uittoareenan portit aukeavat klo 18.
  • Konsertti alkaa klo 19.
  • Konsertissa on väliaika. Suosittelemme varaamaan väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput 39 €/hlö. Konsertti on ikärajaton. Alaikäisille on varattu rajallinen määrä paikkoja. Jokaisella konserttikävijällä tulee olla oma lippu.

Ruokailu

Nauti keikkakokemuksesta entistä enemmän ja varmista paikkasi herkullisen ruoan äärestä. Ruokailu alkaa 2 tuntia ennen esitystä ja ruokailun ennakkomyynti päättyy vuorokausi ennen tapahtumaa. Ilmoitathan erikoisruokavaliostasi etukäteen.

Menu

Vihersalaattia, melonia ja salaattijuustoa (L,G)
Herukanlehtimarinoituja kurkkuja ja retiisiä (VEG,G)
Aurajuustoa, balsamicoa ja viinirypälettä (L,G)
Tomaatti-paprikasalaattia ja chilimoussea (VEG,G)
Gnocchia, pinaattia ja pekonia (L)
Valkosipulimarinoitua munakoisoa ja rucolanversoa (M,G)
Talon focacciaa ja villiyrttipestoa (L)

***

Possua grillattuna, paahdettua bataattia ja retikkaa, tomaattikastiketta basilikalla, salottisipulilla ja kapriksella (L,G)

Kasvisvaihtoehto: Grillattua kesäkurpitsaa ja vegaanista savujuustoa paahdettuna, siitakesienipaistosta ja timjamikastiketta VEG,G

***

Tiramisua vaniljamarinoidulla mustikoilla ja vaniljaisella mascarponella (L),

Unison Coffee paahtimon kahvia, teetä

39€/hlö

 

Tämä on vieraileva esitys. Normaalista poiketen, tämän vierailevan tapahtuman lipulla pääsee ilmaiseksi Joensuun joukkoliikenteen busseilla tapahtumaan ja takaisin, sillä liput ovat myynnissä meidän verkkokaupassa. Muualta kuin Utran Uittotuvan verkkokaupasta ostettuihin tapahtumalippuihin ei sisälly Joensuun joukkoliikenteen bussilippuetua. Lue lisää!

Katso myös