Kotimaisiin indien ykkösnimiin kuuluva Arppa saapuu ensimmäistä kertaa Joensuun Uittoareenalle perjantaina 14. elokuuta 2026!

Ennen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.

Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla vakuuttavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Syyskuussa 2021 Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla, joka vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta ja Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä.

Arppa julkaisi viidennen albuminsa Peppuni kanssa omakustanteisesti syyskuussa 2025, ja levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä.

Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu tempaisee läsnäolijat taatusti mukaansa myös elokuun Uittoareenan keikalla!

AIKATAULU

  • Uittoareenan portit aukeavat klo 18.
  • Konsertti alkaa klo 19.
  • Konsertissa on väliaika.

Liput 36 €/hlö. Konsertti on K18, mutta alaikäiset ovat tervetulleita tapahtumaan täysi-ikäisen huoltajan seurassa. Alaikäisille on varattu rajallinen määrä paikkoja. Jokaisella konserttikävijällä tulee olla oma lippu.

Ruokailu

Nauti keikkakokemuksesta entistä enemmän ja varmista paikkasi herkullisen ruoan äärestä. Ruokailu alkaa 2 tuntia ennen esitystä ja ruokailun ennakkomyynti päättyy vuorokausi ennen tapahtumaa. Ilmoitathan erikoisruokavaliostasi etukäteen.

Grillivihannessalaattia, fetaa ja balsamisiirappia (L,G)
Srirachalla maustettua broileri-perunasalaattia (VEG,G)
Villikala-kvinoasalaattia ja sitrusvinaigretteä (M,G)
Marinoituja oliiveja ja kaprista, mehustettua tomaattia ja basilikaöljyä (VEG,G)
Keittiön aurinkopikkelssiä kurpitsasta, porkkanasta ja appelsiinista (VEG,G)

Gyros Possua, pitaleipää, rapeita vihanneksia maakunnasta ja maailmalta, lipstikalla maustettua tzatsikia ja maalaisranskalaisia(L)
Vegaaneille tofu-gyros, pitaleipää, rapeita vihanneksia maakunnasta ja maailmalta, lipstikalla maustettua kaurajogurtti-tzatsikia ja maalaisranskalaisia (VEG)

Ohukaiset hunajakermavaahdolla ja viherpippuri-mansikkahillolla (L)
Unison Coffee paahtimon kahvia, teetä

Ruokailun hinta 36 €/hlö.

Katso myös