Viime vuonna Uittoareenan kesän loppuunmyydyllä konsertilla avannut Samuli Edelmann palaa Utraan perjantaina 4.8.2023.

AIKATAULU

  • Ruokailu alkaa klo 17.00 (ostettavissa erikseen).
  • Uittoareenan portit aukeavat klo 18.00.
  • Konsertti alkaa klo 19.00.
  • Konsertissa ei ole väliaikaa.

Uransa aikana yli puoli miljoonaa albumia myynyt karismaattinen Edelmann on poikkeuksellinen omaa tietään kulkeva tulkitsija, jonka laaja-alainen repertuaari taidelevyistä pop-musiikkiin löytää poikkeuksetta tiensä suomalaisten sydämiin. Mittavan uran merkittäviin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Pienestä kii, Peggy, Aikakoneen Sanin kanssa esitetty Tuhat yötä, (Sinä olet) Aurinko, Kaikki tahtoo, Juhlat alkakoon, Enkelten tuli sekä Vesa-Matti Loirin kanssa duetoitu Tuomittuna kulkemaan.

Viime vuosina Samuli teki tiivistä yhteistyötä kaihoisaa tunteen paloa ja modernia mustalaismusiikkia yhdistävän Orkestra Suora Lähetyksen kanssa. Miesten yhteistyö konkretisoitui lumoaviin keikkoihin kyläjuhlista festivaalien päälavoille sekä vuonna 2018 julkaistuun Käteni-albumiin. Parhaillaan Edelmann valmistelee yhdessä mm. Antti Tuiskun, Jenni Vartiaisen ja Juha Tapion kanssa yhteistyötä tehneen Jurekin kanssa uutta albumia, jolta on julkaistu tunteikas Päästä ne pois -single.

Edelmannin kanssa Uittoareenan lavalla nähdään legendaarinen Helsinki Sound Machine -yhtye, jossa soittavat Leri Leskinen, Kalle Chydenius, Sami Kuoppamäki, Peter Engberg, Ville Hukkinen ja Puke Kataja.

Kyseessä on Samuli Edelmannin ainoa esiintyminen Joensuussa tänä kesänä. Tervetuloa nauttimaan elokuisesta illasta ja upeasta tulkinnasta katetun Uittoareenan ainutlaatuisessa miljöössä.

Konsertin hinta 46 €/hlö.

RUOKAILU

Nauti keikkakokemuksesta entistä enemmän ja varmista paikkasi herkullisen ruoan äärestä. Ruokailu alkaa 2 tuntia ennen esitystä. Ilmoitathan erikoisruokavaliostasi etukäteen.

Grillivihannessalaattia, vuohenjuustoa ja balsamisiirappia (VL, G)
Nuudeli-versosalaattia, miso-marinoitua hernettä ja ja friteerattua kukkakaalia (M)
Vihersalaattia, melonia ja sitrus-yrttikastiketta (Veg, G)
Savulohi-kaalisalaattia ja herukanlehtimajoneesia (M, G)
Talon leipää ja levitettä (L)

***

Broileria Inkivääri-BBQ kastikkeessa, sitruunaruoholla maustettuja kasviksia, kvinoaa ja korianteriöljyä (M, G)
Kasviskoftapullia ja valkosipuli-lipstikkakastiketta, sitruunaruoholla maustettuja kasviksia, kvinoaa ja korianteriöljyä (M, G)

***

Porkkanakakkua ja lime-omenamoussea (VL)
Paikallisen paahtimon kahvia, tee

Ruokailun hinta 29 €/hlö.