Von Hertzen Brothers Uittotuvalla lauantaina 2. syyskuuta!

AIKATAULU

  • Ruokailu alkaa klo 17.00 (ostettavissa erikseen).
  • Uittoareenan portit aukeavat klo 18.00.
  • Konsertti alkaa klo 19.00.
  • Konsertissa on väliaika.

Von Hertzen Brothersista on vuosien saatossa kasvanut yksi Suomen suurimmista ja rakastetuimmista rockyhtyeistä. Vuonna 2001 debyyttialbuminsa Experience julkaissut kokoonpano on onnistunut siinä olemalla oma itsensä ja luottamalla musiikkiinsa.

Kotimaisen rockin eturintamaan lukeutuva Von Hertzen Brothers julkaisi maaliskuussa
2022 uusimman albuminsa Red Alert in the Blue Forest, jonka ensisinglen All of a Sudden, You’re Gone upea musiikkivideo palkittiin Oulun musiikkivideofestivaaleilla yleisöäänestyksessä eniten ääniä saaneella Kansanpumpeli-palkinnolla. Emma-palkittu yhtye on palkittu kultalevyillä albumeistaan Approach, Love Remains the Same sekä Stars Aligned ja on tuttu näky Suomen virallisen albumilistan kärkipaikoilla.

Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin lisäksi kokoonpanossa soittavat Sami Kuoppamäki (rummut) ja Robert Engstrand (koskettimet). Yhtyeen lavaenergia, tarttuvat kitarariffit ja komeat laulustemmat tarjoavat upeassa miljöössä taatusti konserttielämyksen, jota ei kannata jättää välistä. Konsertti järjestetään ulkona, katetulla Uittoareenalla ja on yhtyeen ainoa Joensuun keikka tänä kesänä

Konsertin hinta 40 €/hlö.

RUOKAILU

Nauti keikkakokemuksesta entistä enemmän ja varmista paikkasi herkullisen ruoan äärestä. Ruokailu alkaa 2 tuntia ennen esitystä. Ilmoitathan erikoisruokavaliostasi etukäteen.

 Grillivihannessalaattia, vuohenjuustoa ja balsamisiirappia (VL, G)
Nuudeli-versosalaattia, miso-marinoitua hernettä ja ja friteerattua kukkakaalia (M)
Vihersalaattia, melonia ja sitrus-yrttikastiketta (Veg, G)
Savulohi-kaalisalaattia ja herukanlehtimajoneesia (M, G)
Talon leipää ja levitettä (L)

***

Broileria Inkivääri-BBQ kastikkeessa, sitruunaruoholla maustettuja kasviksia, kvinoaa ja korianteriöljyä (M, G)
Kasviskoftapullia ja valkosipuli-lipstikkakastiketta, sitruunaruoholla maustettuja kasviksia, kvinoaa ja korianteriöljyä (M, G)

***

Porkkanakakkua ja lime-omenamoussea (VL)
Paikallisen paahtimon kahvia, tee

Ruokailun hinta 29 €/hlö.