Utran Uusi Teatteri esittää tänä kesänä suurella kunnioituksella näytelmän kansantaiteilija Jaakko Teposta.
Näytelmän tuottajan ja Jaakko Tepon vanhimman pojan Iljan tervetuliaissanat:
Isäni Jaakko Teppo täytti tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestämme kaksi isoa projektia: Hänen elämäntarinaan perustuvan musiikkikomedian Jaska sekä myöhemmin syksyllä konsertin, jossa kuplettimestarin laulut sovitetaan sinfoniamuotoon.
Olen ollut mukana Utran Uuden Teatterin tuotannoissa vuodesta 2019 lähtien ja tämän vuoden näytelmä on minulle ylivoimaisesti henkilökohtaisin. Tarinassa hahmoina nähdään muun muassa oma äitini ja jopa edesmenneet isovanhempani. On ollutkin jännittävää tehdä näytelmää, jonka roolihahmot olen pääosin tuntenut oikeassakin elämässä.
Nyt nähtävä musiikkikomedia Jaska tarjoaa hieman erilaisen lähestymistavan isäni elämään ja tuotantoon. Lähdimme käsikirjoittaja Antti Heikkisen kanssa hakemaan kokonaisuutta, jossa olisi mukana kaikki erilaiset elämän sävyt. On sellainen olo, että tavoitteessa onnistuttiin, nähdäänhän näytelmässä niin hyvät kuin vaikeammatkin elämän vaiheet. Pääpaino näytelmässä on kuitenkin Jaskan nuoruudessa (70-luvulta 90-luvulle). Tarina maalaa ennen kaikkea kuvan siitä miten Jaakko Teposta tuli koko kansan viihdyttäjä.
Mahtavaa teatteri-iltaa kaikille. Viihtykää!
ROOLEISSA
Tuomas Uusitalo – Jaska
Antti Tuomas Heikkinen – Naapurin Altti, Topi Ryynänen, Seppo, Eemeli, Pankinjohtaja, Lääkäri
Kaija Pakarinen – Helvi, Lääkäri
Tiina Iisala – Irkke, Opettaja, Tarjoilija, Kuuluttaja, Lääkäri
Arto Heikkilä – Eikka, Kirjailija Säisä, Esa Pakarinen, Lääkäri
Vertti Uusitalo – Pikku-Jaska, Jarmo Jylhä, Hessu, Ovimies, Palkinnonjakaja, Alikessu, Poika, Lääkäri
TYÖRYHMÄ
Ohjaus: Olli-Matti Oinonen
Käsikirjoitus: Antti Heikkinen
Musiikki: Jaakko Teppo & Ilja Teppo
Tuottaja: Ilja Teppo & Pia Ervasti
Lavastus/ Rekvisiitta: Vilma Gröhn & Janne Turunen
Puvustus/ Maskeeraaus: Hellu Hyvärinen
Äänisuunnittelu: Kuisma Potkonen
Äänimies: Gurut, Leo Skogström
Bändi:
Kitara: Pertti Feller
Basso: Sampsa Asikainen
Rummut: Tero Hyttinen
Koskettimet: Tommi Ilonen
Kiitos Utran Uittotuvan henkilökunta sekä erityisesti myyntipäällikkö Sanna Könönen!