Ota yhteyttä

19.8. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Viikate

pe 19.8.2022 klo 19 | Uittoareena | ikärajaton | liput 44 €

 

Raskaamman musiikin ystäviä hemmotellaan Uittoareenan tuplakonsertilla elokuussa, kun lauteille nousevat niin Viikate kuin Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus! Illan starttaava Viikate on ruokkinut suomalaisten alakuloa jo vuodesta 1996. Melankolisista sanoituksistaan ja mieleenpainuvista musiikkivideoistaan tunnettu yhtye on julkaissut 13 pitkäsoittoa, lukuisia pikkujulkaisuja, erilaisia kokoelmalevyjä sekä 3 dvd:tä. Kouvostomolliksi omaa soundiaan kuvailevan ryhmän tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Kuu kaakon yllä, Pohjoista viljaa sekä Viina, terva ja hauta.

Vuonna 1996 perustettu ja uniikista raskaan rokin soundistaan tunnettu Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on tehnyt huikean uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla (Vuoden pop/rock-albumi, Vuoden albumi, Vuoden biisi sekä Vuoden yhtye). Joulukuussa 2004 yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, kunnes noin kaksi vuotta myöhemmin kertoi uransa päättyneen lopullisesti.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisi kuitenkin paluusinglensä Pitkän kaavan mukaan helmikuussa 2017, jota seurasivat singlet Suomi sata vuotta, Isä ei jätä ja lopulta marraskuussa 2017 julkaistu paluualbumi Lauluja Suomesta. Albumia seurasi myös paluu keikkalavoille, eikä kiertuevauhti ole fanien iloksi hiipunut vielä tähänkään päivään mennessä. Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Nyt on mies!SurupukuLumessakahlaajatRajaton rakkaus, Kylmä tila ja Hyvä ihminen.

Uittoareenan elokuisessa perjantai-illassa saadaan synkistellä ihan luvan kanssa, tervetuloa!

OSTA LIPUT

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Viikate Uittoareenalla pe 19.8.2022

Ovet auki klo 18, soitto alkaa klo 19. Konsertissa on väliaika.

Konsertti on ikärajaton.

 

Liput

Hinta 44 €

Ennakkolippuja voi ostaa verkkokaupasta sekä Utran Uittotuvan toimistolta. Uittotuvalta ostettaessa maksutavaksi käy myös ePassi, Edenred, Eazybreak ja Smartum. Uittotuvan toimisto avoinna arkisin klo 9-16. Soita varmistaaksesi että olemme paikalla p. 0500675162

 

Osta liput