Ota yhteyttä

28.9. Edu Kettunen ja Mika Kuokkanen Uittoklubilla

Kukapa muukaan aloittaisi Uittotuvan uudet ja intiimit Uittoklubi-illat, kuin jo yli 30-vuotisen uran tehnyt laulaja, lauluntekijä ja muusikko Edu Kettunen.

Harvakseltaan keikkailevan taiteilijan palkitut lyriikat ja ikivihreät sävellykset koetaan läheltä ja syvin vedoin rouheassa Sorvaamo-salissa 28.9. Kukapa ties alakoulun musiikkikirjoistakin tuttu Lentäjän poika -klassikko kuullaan itse tekijänsä tulkitsemana!

Vuoden 2015 Takapihan Tarinoita -kiertue oli Edu Kettusen uran ensimmäinen kiertue, jolla hän esiintyi täysin yksin trubaduurina.

Tällä kertaa Takapihan Tarinoita 2 -keikoille Edun vahvistukseksi lähtee suomalaisen roots-musiikin kärkinimi Mika Kuokkanen.
Kiertueen konserteista kasvaa moniulotteinen kokemus, kun lavalle heijastetut videot ja
still-kuvat kuvittavat lauluihin ja niiden tarinoihin uuden kerroksen.

Edu Kettunen -laulu, kitara, kitarasyntetisaattori
Mika Kuokkanen – kitara, laulu
Mira Vähänikkilä – projisoinnit

Psst! Keikan jälkeen tunnelmoinnoin ei suinkaan tarvitse loppua, vaan se voi jatkua vaikkapa Uittoklubin Ahjo-baarissa.

Liput 20 euroa.

Keikka alkaa kello 19 ja kestää noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.

Lippuja saa LevyEskoilta osoitteesta Kauppakatu 27, 80100 Joensuu tai nettikaupastamme

Osta liput